Meistä
Yritys
Lainapeite on tunnettu suomalainen yritys, joka on nykyisin osa NSS-konsernia (Nordic Shelter Solutions). NSS-konserni on Pohjoismaiden markkinajohtaja PVC-hallien ja suojapeitteiden osalta. Asiakkaamme tulevat ensisijaisesti rakennus- ja teollisuuspuolelta, mutta monet muutkin ovat löytäneet tuotteemme esimerkiksi hallien monipuolisia varastointimahdollisuuksia harkitessaan.
Lainapeite tarjoaa asiakkailleen laadukkaat ja Pohjolan vaativiin olosuhteisiin suunnitellut tuotteet. Meille laatu-, turvallisuus- ja ympäristötekijät ovat keskiössä, kun kehitämme asiakkaillemme ratkaisuja heidän projekteihinsa. Haluatpa suojata mitä tahansa, meiltä löydät ratkaisun.
NSS-konserniin kuuluvat myös Ruotsissa suosittu Hallbyggarna Jonsereds sekä Tanskassa IPS Hal & Presenning.
Historia
1950-luku
Historiamme alkaa Tampellan pellavatehtaalta, missä myöhemmin keksittiin myös ensimmäiset pellavaiset suojapeitteet. Ensimmäinen varsinainen vuokrasopimus peitteistä tehtiin maaliskuussa 1956. Kun pellavan valmistus tuli tiensä päähän, keksittiin peitteisiin uudeksi teknologiaksi neopreeni. Neopreeni valittiin materiaaliksi sen säänkestävyyden ja lujuusominaisuuksien ansiosta.
1960-luku
Lainapeite nousi suureen julkisuuteen, kun Kyösti Kallion patsas paljastettiin Eduskuntatalon edustalla. Patsas oli peitetty Lainapeitteen logolla varustetulla pressulla.
1970-luku
Toiminnan laajentuessa 1970-luvulla ei neopreenin valmistaminen ollut enää kilpailukykyistä. Neopreenille alettiin etsiä vaihtoehtoja, jolloin löydettiin PVC. PVC-peitteiden valmistus oli edullisempaa ja käsittely vaivattomampaa.
1980-luku
Tampella päätti lopettaa peitevalmistuksensa, ja vuonna 1987 Lainapeite Oy:n uutena omistajana aloitti Electrolux.
1990-luku
Suomeen iski lama, joka kouraisi myös Lainapeitettä. Aluksi näytti siltä, että peitevuokraus oli tullut elinkaarensa loppuun, ja myös rakentaminen päättyi. Lainapeite sai kilpailijoita, mutta pysyi vahvasti mukana muiden joukossa.
2000-luku
Lainapeite on nykyisin osa NSS-konsernia. Lainapeite on vahva suomalainen brändi, jonka liiketoiminta koostuu edelleen suojapeitteistä. Lainapeitteen tuotteet ja palvelut ovat tutkitusti turvallisia käytössä. Peitteet valmistetaan laadukkaista materiaaleista uutta teknologiaa edelleen kehittäen. Suojattu ja turvallinen ympäristö parantaa työn laatua ja tehokkuutta. Kaiken keskiössä ovat asiakkaamme, joiden onnistuminen omissa projekteissaan on Lainapeitteen toiminnan ydin. Kun tarvitset suojausta, olemme valmiit palvelemaan juuri sinua.
NSS-konserniin kuuluvat myös Ruotsissa suosittu Hallbyggarna Jonsereds sekä Tanskassa IPS Hal & Presenning.